KUHMON TAISTELUT 30.11.1939 – 27.1.1940
Kuhmon taistelut voidaan jakaa eri vaiheisiin, joilla on omat erityispiirteensä. Kuhmon
Harjoituskeskuksessa oli perustettu ylimääräisten harjoitusten (YH) aikana Erillinen
Pataljoona 14 (Er.P 14) ja Erillinen Komppania Kaasila (Er.K Kaasila). Tieto Neuvostoliiton ja Suomen välisten diplomaattisuhteiden katkeamisesta saatiin illalla 29. marraskuuta 1939. Tilanteen arvioitiin johtavan sotaan ja käytännön valmistelut aloitettiin jo samana iltana. Siviiliväestön evakuointi ja joukkojen keskittäminen päätettiin aloittaa seuraavana aamuna.
Alkuvaiheessa Kuhmon suunnan joukot olivat Pohjois-Karjalan Ryhmän (P-KR) johdossa. Vastassa oletettiin olevan vain heikkoja neuvostojoukkoja ja suunnitelmana oli viedä sotatoimet Neuvostoliiton puolelle. Hyökkäysoperaatio muuttui kuitenkin viivytysvaiheeksi, joka kesti noin viikon. Ensimmäiset taistelut käytiin rajan läheisyydessä, Laamasenvaarassa ja Kilpelänkankaalla 30. marraskuuta. Suomalaiset lähtivät toteuttamaan käskettyä hyökkäystehtävää Saunajärventien suunnassa 1. joulukuuta, mutta hyökkäys pysähtyi Losossa. Vastassa oli vihollisen 54. Vuoristodivisioona (54.Vuor.D).
Seuraavana päivänä Kuhmon suunta irrotettiin suoraan Pohjois-Suomen Ryhmän (P-SR) johtoon ja Kuhmon joukoista muodostettiin Ryhmä Ilomäki (R Ilomäki). Puolustustaistelut käytiin Saunajärven puolustusasemassa 2.–5. joulukuuta. Erillinen Pataljoona 14 torjui hyökkäykset varsinaisessa puolustusasemassa, mutta vihollisen 337. Vuoristojalkaväkirykmentin (337.Vuor.JR) koukkaus Alasenjärven pohjoispuolelta pakotti suomalaiset irtautumaan länteen 5. joulukuuta illalla. Erillinen Pataljoona 14 ryhmittyi Rastin alueelle seuraavana päivänä. Tilanne oli hankala, mutta Päämajan reservistä irrotettu Prikaati Vuokko (Pr. Vuokko) oli samanaikaisesti siirtymässä Kuhmon alueelle.
Seuraavassa vaiheessa tilanne saatiin vakautettua. Rastin suunnassa käynnistettiin Prikaati Vuokon vastahyökkäys 8. joulukuuta. Hyökkäys ei saavuttanut asetettuja tavoitteita, mutta aiheutti viholliselle yllätyksen ja tappioita. Lisäksi Prikaati Vuokko muodosti sivustauhan vihollisen 54. Vuoristodivisioonalle. Erillinen Pataljoona 14 joutui luopumaan Rastin puolustusasemasta 11. joulukuuta, mutta vihollisen 54. Vuoristodivisioonan eteneminen pysäytettiin Jyrkänkosken puolustusasemassa 13.–20. joulukuuta käydyissä taisteluissa.
Pohjoisella sivustalla, Kiekinkosken suunnassa hyökkäsi vihollisen 118. Vuoristojalkaväkirykmentin vahvennettu 4. Komppania (Vahv. 4.K/118.Vuor.JR). Erillinen Komppania Kaasila joutui vetäytymään Kiekinkoskelta 4. joulukuuta. Vihollisen pysäyttämiseksi muodostettiin 5. joulukuuta Vääräjoella kahden komppanian vahvuinen Osasto Kekkonen (Os. Kekkonen), joka onnistui pysäyttämään vihollisen Tyrävaarassa 17. joulukuuta alkaen. Osaston johtajana toiminut luutnantti Jussi Kekkonen oli presidentti Urho Kekkosen nuorempi veli. Hän käynnisti jouluaattona vastahyökkäyksen, johon liittyen tehtiin hyökkäys myös Rastin suunnassa. Osasto Kekkosen hyökkäys johti 28. joulukuuta vihollisen taisteluosaston tuhoamiseen Kiekinkoskella. Vihollinen oli nyt työnnetty takaisin rajan taakse ja 54. Vuoristodivisioonan pohjoinen sivusta oli auki.
Tämän jälkeen taistelut laantuivat ja seuraava vaihe sai lähes kuukaudeksi asemasodan luonteen. Rintaman hiljentymiseen Kuhmossa vaikuttivat todennäköisesti myös Suomussalmen ja Raatteentien tapahtumat. Puna-armeijan vaikeudet siellä johtivat mahdollisesti passiivisuuteen myös Kuhmossa. Tämä asemasodan luonteinen vaihe sisälsi kuitenkin partiotaisteluja ja sissi-iskuja sekä muitakin pienempiä taisteluja.
KUHMON TAISTELUT 28.1. – 13.3.1940
Taistelujen seuraavaa vaihetta voidaan kutsua suureksi vastahyökkäykseksi. Eversti Siilasvuon 9. Divisioona (9.D) oli saavuttanut suuren voiton Raatteentiellä 7. tammikuuta 1940. Tämän jälkeen Pohjois-Suomen Ryhmän (P-SR) johto päätyi siihen, että divisioona suunnataan Kuhmossa edenneen vihollisen lyömiseksi.
Valmistelut käynnistyivät tammikuun puolivälin jälkeen ja tarkoituksena oli alistaa kaikki Kuhmon suunnan joukot 9. Divisioonan komentajan eversti Siilasvuon johtoon. PohjoisSuomen Ryhmän komentaja kenraalimajuri Tuompo käski toteuttaa hyökkäyksen pohjoisesta Saunajärven alueelle ja valmistautua jatkamaan hyökkäystä siitä länteen. Siilasvuo päätti kuitenkin laajentaa tehtävän myös itään, Löytövaaran suuntaan. Tämä osoittautui kohtalokkaaksi, sillä suomalaiset hyökkäysjoukot levisivät liian laajalle alueelle.
Vihollisen 54. Vuoristodivisioona (54.Vuor.D) onnistuttiin pilkkomaan pienempiin osiin, mutta näitä syntyneitä motteja ei kuitenkaan kyetty tuhoamaan kaikilta osin. Sodan viimeiset puolitoista kuukautta muodostuivat ankariksi mottitaisteluiksi. Syntyneistä moteista onnistuttiin tuhoamaan Reuhkavaaran motti 25. helmikuuta ja Luelahden kolmoismotin kaksi osaa 2.–8. maaliskuuta välisenä aikana. Samanaikaisesti suomalaiset torjuivat Repolan Operaatioryhmän käynnistämät hyökkäykset ankarissa puolustustaisteluissa Kilpelänkankaalla.
Oman erityispiirteensä muodosti helmikuun puolivälissä taistelu Puna-armeijan hiihtojoukkoja vastaan. Merkittävin niistä oli Dolinin Hiihtoprikaatin (Dolinin HiihtoPr.) tuhoaminen Vetkon–Kesselin alueella 13.–16. helmikuuta välisenä aikana. Noin 1 800 sotilaan vahvuisen prikaatin tuhoutumisen merkittävimpinä syinä olivat sen komentajan eversti Dolinin kaatuminen 12. helmikuuta ja taistelun aikana vaikuttanut ankara pakkasjakso.
Helmikuun lopussa Suomussalmelta siirrettiin 163. Divisioonan (163.D) joukkoja Kuhmon suunnalle Repolan Operaatioryhmän johtoon. Vihollinen onnistui murtamaan Kilpelänkankaan puolustusaseman 3. maaliskuuta, jolloin suomalaiset joukot vetäytyivät Löytövaaraan.
Kuhmossa taistelevat joukot eivät tienneet käynnissä olevista rauhanneuvotteluista. Hyökkäys Luelahden läntisen motin tuhoamiseksi käynnistyi 12. maaliskuuta illalla, mutta se ei johtanut menestykseen. Rauhan tulo 13. maaliskuuta kello 11.00 pelasti 54. Vuoristodivisioonan joukot moteista ja suomalaisten suuri voitto sotasaaliin muodossa jäi saavuttamatta. Toisaalta rauhan tulo pelasti myös suomalaiset joukot Löytövaaran tulimyrskystä. Joka tapauksessa 54. Vuoristodivisioona oli lyöty ja Dolinin Hiihtoprikaati oli tuhottu.
Rauha tuli oikeaan aikaan myös koko Pohjois-Suomen näkökulmasta. Neuvostojoukkojen uuden hyökkäyksen piti todennäköisesti käynnistyä neljällä uudella divisioonalla 22. maaliskuuta 1940 alkaen.
